Älä osta salakuljetettua ja/tai
rekisteröimätöntä mopsin pentua, älä edes säälistä.
Pentuja tehtaillaan itärajan takana ahkerasti ja nyt on ollut
havaittavissa tehtailua jo Suomenkin puolella.
Mopsi-emolle ei suoda sen tarvitsemaa
lepoaikaa (10 kk) vaan se toimii pentukoneena joka juoksusta. Ethän
halua ostaa pentua, joka saattaa olla vieroitettu emostaan liian
aikaisin, on heikkokuntoinen ja mahdollisesti sairas, levittää tauteja
mm rabiesta ja saattaa kuolla muutaman viikon sisällä kuten on
tapahtunutkin. Huomioi, että pennussa saattaa olla sairauksia, jotka
tarttuvat muihin eläimiin ja myös ihmisiin. Pentu on saatettu
kuljetuksen ajaksi huumata tai teipata niin että se pysyy hiljaa eikä
pääse liikkumaan. Stressaantunut pentu on herkkä sairastumaan hyvinkin
ikäviin jopa parantumattomiin sairauksiin.
Myyjän esittämät paperit eivät vastaa
todellisuutta, rokotuksia ja madotuksia ei olekaan tehty. Hintaan ei
sisälly rekisteritodistus. Jos pentu omistajallaan esim. melkein
välittömästi kuolee, sairastuu pahasti tai jää kivesvikaiseksi, ei
rahoja palauteta. Varo myös ns. vahinkoastumisen seurauksena myytäviä
rekisteröimättömiä pentuja. Suomalainen kasvattaja kantaa vastuunsa jos
hänen kennelissään sattuu ”vahinkoastuminen”, pennut rekisteröidään ja
emo saa kennelliiton sääntöjen määräämän riittävän pitkän lepotauon.
Salakauppiaan puhelintiedot, nimi ja osoite
ovat yleensä salaisia, he puhuvat useimmiten huonoa suomea. Myynti
tapahtuu halpalehtien, teksti-tv:n sivuilla tai netti-ilmoituksina,
mutta myös tunnetuissa päivälehdissämme näkyy myynti-ilmoituksia.
Pentukaupasta ei tehdä kuittia, et saa rekisterikirjaa etkä hoito- ja
ruokintaohjeita. Eläinlääkärikulut ovat tänä päivänä kalliita, koiralle
kannattaakin aina ottaa vakuutus. Rekisteröimätön koira katsotaan
sekarotuiseksi ja sille mahdollisesti myönnettävä vakuutus on arvoltaan
vähäinen.
Salakuljetettuja pentuja tuodaan mm.
Venäjältä, Virosta ja muista Baltian maista. Poikkeuksetta lähes kaikki
rajan yli tuodut pennut tulevat myyntiin. Myyntitarkoitukseen tuoduille
pennuille tulisi rajalla tehdä laajaselvitteinen rajatarkastus. Jos
pennun myyjän kanssa asioista tulee epäselvyyttä ja paperit vaikuttavat
epämääräisiltä, kannattaa asiaa kysyä suoraan rajaeläinlääkäreiltä.
Tietoja löytyy
www.mmm.fi sekä tullin osoitteesta
www.tulli.fi.
Tullin sivulta löytyy myös osoite Auta Tullia jonne voi jättää tiedot
epäilyttävistä myyjistä. Epäilyttävissä tapauksissa ota yhteys myös
rotujärjestöön. Rotujärjestön toimihenkilöt tuntevat rodun kasvattajat,
soita ja kysy jos on epäselvyyttä.
Rotujärjestömme pentuvälityksessä myytävät
pennut ovat aina jalostustoimikuntamme jalostustavoitteet täyttävästä
yhdistelmästä, suomalainen kasvattaja tuntee vastuunsa ja häneen saa
aina yhteyden jos ilmenee kysyttävää tai ongelmia. Kauppa tehdään
kennelliiton lomakkeilla, hintaan sisältyy rekisterikirja ja kunnon
ruokinta- ja hoito-ohjeet sekä luotettavan eläinlääkärin todistus pennun
terveydestä ja useimmat pennut ovat tunnistemerkitty mikrosirulla eikä
enää nykyään tatuoimalla.
Rehellinen myyjä tekee kaupasta aina kuitin
josta ilmenee myyjän tiedot. Vaadi pennusta Suomessa tehty eläinlääkärin
täyttämä ja allekirjoittama tarkastustodiste. Suomalainen kasvattaja
ilmoittaa pennuistaan myös oman rotujärjestönsä sivuilla
www.suomenmopsikerho.fi.
Mieti, 700 - 900 euroa on iso summa, onko
järkevää maksaa noin paljon rahaa pennusta, joka on rekisteröimätön ja
luokitellaan sekarotuiseksi, niitähän myydään yleensä noin 100 eurolla.
Ethän osta salakuljetettua ja/tai rekisteröimätöntä pentua ja täten
innosta myyjää tehtailemaan lisää pentuja, ajattele emoa ja sen
terveyttä.
Lue myös Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen tiedote rekisteröimättömän ja
paperittoman tai ulkomailta Suomeen jälleenmyyntiin tuodun pennun
hankkimista.
Lue myös Suomen Kennelliiton tiedote salakuljetettujen koirien
muodostamasta tautiuhkasta.
Lue myös Suomen Kääpiökoirayhdistyksen kirjoitus aiheesta.
