|
Mopsikerhon kesäpäivät järjestettiin tänä vuonna Nummelassa, Vesikansan
seurantalolla. Kesäpäivien suosio oli tänä Mopsikerhon juhlavuonna
erityisen suuri, sillä arvion mukaan pitkälti yli sata henkeä ja jopa 80
mopsia oli kerääntynyt yhteiseen lystinpitoon. Kävijöitä saapui päivän mittaan ympäri Suomea ja tällä kertaa
jopa ulkomailta, Virosta saakka.
Kesäpäiville oli jälleen keksitty monenkirjavaa mopsimaista ohjelmaa; oli
pukukilpailua, mopsirasteja, makupalan etsintää ja tietysti leikkimielinen
kauneuskilpailu, Miss ja Mister Mopsin valinta. Lisäksi kesäpäivillä oli
järjestetty mahdollisuus eläinlääkärin suorittamaan silmätarkastukseen.
Kesäpäivät alkoivat juhlallisesti tänä vuonna, mopsit olivat
sonnustautuneet parhaimpiinsa pukukilpailun innoittamana. Pisimmän korren
kisassa vei Leppäkertuksi
pukeutunut musta Sofi –mopsi. Toiselle ja kolmannelle sijalle ylsivät
Paholaiseksi ja Tarjoilijaksi muuntautuneet mopsit.
Ovelassa makupalakisassa voittoon ylsi tuomarien sanoin ”nopealla ja
omatoimisella” suorituksellaan Nanna-mopsi, toiselle sijalle tuomarit
nostivat ”rauhallisen nautiskelijan” Julia-mopsin ja kolmannelle sijalle
Oona-mopsintyylinäytteellään ”pian suuhun ja nopea kirmaus”.
Kesäpäivien lopuksi oli tietysti vielä aika valita tälle vuodelle Miss ja
Mister Mopsit.
Vuoden 2004 kauneimmaksi tytöksi, Miss Mopsiksi valittiin musta kaunotar
Oona-mopsi. Mopsipojista kaikkein komeimmaksi, Mister Mopsiksi kruunattiin
vaalea Niilo-mopsi. Vielä kerran onnea tämänvuotisille mopsimaailman
kauneuskuninkaallisille! |