SUOMEN MOPSIKERHO RY VAROITTAA PENNUNOSTAJIA!!!!

 
Viime aikoina on ilmennyt "väärennettyjä" pentuilmoituksia mm. www.tori.fi sivustolla. Paperittomien pentujen myyjät kopioivat virallisten kasvattajien pentuilmoituksia ja muuttavat niihin otsakkeen, hinnan, kuvan ja puhelinnumeron.

Monesti muutettu teksti on väärin kirjoitettu mikä johtuu siitä, että ilmoituksen todellinen jättäjä ei osaa suomen kieltä. On ollut myös tapauksia, joissa kopioitu teksti on otettu tyystin eri rodun edustajalta kuin mitä myytävä pentue on. Ostajien hälytyskellojen pitäisi soida viimeistään siinä vaiheessa, kun luvatun kaltainen yksilö myydään reilusti alle virallisten kasvattajien myyntihinnan. Myös puhelinnumero on usein prepaid - liittymä, joka suljetaan heti kun pennut on saatu myytyä. Ostajalla ei siis ole mitään mahdollisuutta saada myyjää kiinni enää sen jälkeen kun kaupat on tehty.

Joskus ilmoituksiin on jäänyt myös alkuperäisen ilmoituksen jättäneen kasvattajan nimi ja puhelinnumero. Näissä tapauksissa kasvattaja on tehnyt asiasta rikosilmoituksen. Tässä yhteydessä on poliisilta saatu tietoa myös ilmoituksen puhelinnumeroista, jotka ovatkin normaalia kalliimpia minuuttihinnaltaan. Todellisia pentuja ei olekaan myytävänä, vaan ilmoituksen puhelinnumeroon soittaminen ja pennun tiedustelu raksuttaa rahaa liittymän omistajalle... se näkyy vasta soittajan seuraavassa puhelinlaskussa.

Kehotammekin siis suureen varovaisuuteen pentuetiedusteluita ja ostopäätöksiä tehdessänne… turvallisinta on ostaa pentu virallisen kasvattajanimen omaavalta myyjältä.

Alla aiheeseen liittyviä linkkejä:

Kasvattajalista

Pentuvälitys

SKL,Osta koira vain luotettavalta kasvattajalta

ÄLÄ OSTA PIMEÄÄ PENTUA

Älä osta salakuljetettua ja/tai rekisteröimätöntä mopsin pentua, älä edes säälistä.
Pentuja tehtaillaan itärajan takana ahkerasti ja nyt on ollut havaittavissa tehtailua jo Suomenkin puolella.

Mopsi-emolle ei suoda sen tarvitsemaa lepoaikaa (10 kk) vaan se toimii pentukoneena joka juoksusta. Ethän halua ostaa pentua, joka saattaa olla vieroitettu emostaan liian aikaisin, on heikkokuntoinen ja mahdollisesti sairas, levittää tauteja mm rabiesta ja saattaa kuolla muutaman viikon sisällä kuten on tapahtunutkin. Huomioi, että pennussa saattaa olla sairauksia, jotka tarttuvat muihin eläimiin ja myös ihmisiin. Pentu on saatettu kuljetuksen ajaksi huumata tai teipata niin että se pysyy hiljaa eikä pääse liikkumaan. Stressaantunut pentu on herkkä sairastumaan hyvinkin ikäviin jopa parantumattomiin sairauksiin.

Myyjän esittämät paperit eivät vastaa todellisuutta, rokotuksia ja madotuksia ei olekaan tehty. Hintaan ei sisälly rekisteritodistus. Jos pentu omistajallaan esim. melkein välittömästi kuolee, sairastuu pahasti tai jää kivesvikaiseksi, ei rahoja palauteta. Varo myös ns. vahinkoastumisen seurauksena myytäviä rekisteröimättömiä pentuja. Suomalainen kasvattaja kantaa vastuunsa jos hänen kennelissään sattuu ”vahinkoastuminen”, pennut rekisteröidään ja emo saa kennelliiton sääntöjen määräämän riittävän pitkän lepotauon.

Salakauppiaan puhelintiedot, nimi ja osoite ovat yleensä salaisia, he puhuvat useimmiten huonoa suomea. Myynti tapahtuu halpalehtien, teksti-tv:n sivuilla tai netti-ilmoituksina, mutta myös tunnetuissa päivälehdissämme näkyy myynti-ilmoituksia. Pentukaupasta ei tehdä kuittia, et saa rekisterikirjaa etkä hoito- ja ruokintaohjeita. Eläinlääkärikulut ovat tänä päivänä kalliita, koiralle kannattaakin aina ottaa vakuutus. Rekisteröimätön koira katsotaan sekarotuiseksi ja sille mahdollisesti myönnettävä vakuutus on arvoltaan vähäinen.

Salakuljetettuja pentuja tuodaan mm. Venäjältä, Virosta ja muista Baltian maista. Poikkeuksetta lähes kaikki rajan yli tuodut pennut tulevat myyntiin. Myyntitarkoitukseen tuoduille pennuille tulisi rajalla tehdä laajaselvitteinen rajatarkastus. Jos pennun myyjän kanssa asioista tulee epäselvyyttä ja paperit vaikuttavat epämääräisiltä, kannattaa asiaa kysyä suoraan rajaeläinlääkäreiltä. Tietoja löytyy www.mmm.fi sekä tullin osoitteesta www.tulli.fi. Tullin sivulta löytyy myös osoite Auta Tullia jonne voi jättää tiedot epäilyttävistä myyjistä. Epäilyttävissä tapauksissa ota yhteys myös rotujärjestöön. Rotujärjestön toimihenkilöt tuntevat rodun kasvattajat, soita ja kysy jos on epäselvyyttä.

Rotujärjestömme pentuvälityksessä myytävät pennut ovat aina jalostustoimikuntamme jalostustavoitteet täyttävästä yhdistelmästä, suomalainen kasvattaja tuntee vastuunsa ja häneen saa aina yhteyden jos ilmenee kysyttävää tai ongelmia. Kauppa tehdään kennelliiton lomakkeilla, hintaan sisältyy rekisterikirja ja kunnon ruokinta- ja hoito-ohjeet sekä luotettavan eläinlääkärin todistus pennun terveydestä ja useimmat pennut ovat tunnistemerkitty mikrosirulla eikä enää nykyään tatuoimalla.

Rehellinen myyjä tekee kaupasta aina kuitin josta ilmenee myyjän tiedot. Vaadi pennusta Suomessa tehty eläinlääkärin täyttämä ja allekirjoittama tarkastustodiste. Suomalainen kasvattaja ilmoittaa pennuistaan myös oman rotujärjestönsä sivuilla www.suomenmopsikerho.fi.

Mieti, 700 - 900 euroa on iso summa, onko järkevää maksaa noin paljon rahaa pennusta, joka on rekisteröimätön ja luokitellaan sekarotuiseksi, niitähän myydään yleensä noin 100 eurolla. Ethän osta salakuljetettua ja/tai rekisteröimätöntä pentua ja täten innosta myyjää tehtailemaan lisää pentuja, ajattele emoa ja sen terveyttä.